Tiimissä on voimaa – Tiimidiili 2017

Saanko esitellä vuoden 2017 tiimidiilin voittajatiimin: Eventa Creative!

 

Tiimidiili on vuosittain Proakatemialla järjestettävä innovointikilpailu, johon osallistuvat kaikki akatemian tiimit sekä yleensä myös tulevat akatemian opiskelijat. Varsinaista palkintoa ei tässä kisassa ole, vaan kaikki tiimit tekevät parhaansa toimeksiantoon hyväntahtoisen kilpailuhengen vallitessa koko Proakatemialla. Työskentelyaikaa tiimidiilissä on noin kahdeksan tuntia, jonka jälkeen tiimillä tulee olla valmis raportti ja esitys toimeksiantajalle.

Myös Eventan tulevat opiskelijat osallistuivat tiimidiiliin kanssamme. Tämän vuoden tiimidiilin nimeksi oli annettu Kiinadiili, Kiinaan liittyvän toimeksiantomme mukaisesti.  Toimeksiantonamme oli tehostaa kiinalaisten turistien matkailua Pirkanmaalla ja suunnitella heille tekemistä ja näkemistä visiittinsä ajaksi. Varsinaisia tehtäviä oli kaksi:

 

  1. Stop-over-1-day -tuote kiinalaiselle omatoimimatkaajalle. Mitä tehdä Pirkanmaalla kun on käymässä vain päiväseltään?
  2. 5-7 päivän pituinen matka Pirkanmaalla, lomalla tai työasioissa. Majoitukset, siirtymiset, ohjelmavaihtoehdot. Tähän tehtävään saimme kuusi erilaista matkatyyppiä vaihtoehdoiksi, joista jokaisen tiimin tuli valita yksi ja jalostaa se tarkoin suunnitelluksi matkaksi.

 

Eventassa jakauduimme kahteen eri tiimiin ja lähdimme toteuttamaan toimeksiantoja. Itse kuuluin ryhmään, jossa matkailijoille työnantajan maksaman kahden päivän minikonferenssin järjestelyineen ja lisäksi noin neljän päivän pituisen aktiiviloman. Matka täytyi tietenkin pystyä myös myymään kiinalaisille toimeksiantajille ja perustella, minkä takia kiinalaiset haluavat tulla juurikin Pirkanmaalle.

 

Lähdimme pohtimaan konferenssimatkan järjestämistä pitkälti ajatuksella, miksi konferenssi järjestetään juuri Tampereella ja mitä sellaista Tampereella on tarjota, jota ei muualta Suomesta löydy. Pitkän innovoinnin ja pohdinnan jälkeen saimme aikaiseksi vision: Tampere on 2020-luvulla Euroopan Silicon Valley.

 

Perustelimme vision Tampereen edelläkävijyydellä korkeakoulutuksessa, teknologiassa ja innovaatioissa. Lisäksi suunnittelimme kiinalaisille matkaajille matkasuunnitelman alusta loppuun: konferenssin, majoituksen, konferenssin puhujat, aktiviteetit ja kyyditykset.

 

Arviointiperusteina Tiimidiilissä toimivat:

  • Toteutettavuus
  • Skaalautuvuus jopa 5000 turistille vuodessa
  • Asiakasymmärrys sekä turistin, että palveluntarjoajan kannalta

 

Lisäpisteitä sai tietenkin myös siitä, jos tuotos mahdollistaa liiketoimintaa myös omalle tiimiyritykselle. Eventassa suunnittelimme palvelun alusta lähtien juuri sillä ajatuksella, että saamme myös omalle yrityksellemme liiketoimintaa kiinalaisten turistien Pirkanmaalle tulon johdosta.

 

Ja niinhän siinä sitten kävi, Eventa sai tuomaristolta huippupisteet ja vei mukanaan Tiimidiilin 2017 voiton! Koko tiimi oli hienosti mukana tässä koitoksessa ja saimme aikaan juuri sitä, mitä toimeksiantajat halusivatkin. Tämä oli myös hyvää harjoitusta meille, joilla on syksyllä edessään 24H-innovointitapahtuma ennen Proakatemialta valmistumista.

 

Ei voi muuta kuin olla ylpeä tästä tiimistä ja siitä tekemisen meiningistä, joka vallitsi Eventassa Tiimidiilin aikana. Mahtavaa työtä Eventa!

 

– Ella-Juulia Ora