Kehuja Jasmiinalle

Kehuja Jasmiinalle

Kesä on jälleen ihanasti mahdollistanut matkata ympäri kaunista Suomea niin lomapäiviä kuin etätyöpäiviä viettäen. Eilen kävin taas vain kääntymässä kotona. Kastelin sinnikkäät aloe verani ja nappasin postit mukaani. Kun tänään heräsin maaseudulta vanhempieni luota, istahdin pihatuoliin kissojen kanssa selaamaan postinippua ja joukossa olevaa Tradenomi-lehteä. Olen jo jonkin aikaa innostunut lukemaan tutkimuksia motivaatiosta & eri motivaatioteorioista ja ymmärtänyt näistä, kuinka tärkeää palaute ja kehuminen on motivaation sytyttämiseksi. Kun löysin lehdestä artikkelin nimeltä “Kehumalla kohti parempaa työelämää”, jossa vieläpä haastatellaan arvostamaani tutkijaa Saara Särmää, pysähdyin lukemaan ajatuksella.

 

Artikkelissa Särmä toteaa, että “Suomalainen palautekulttuuri  lähtee usein korjaamisesta. Ajattelemme herkästi, että palaute on yhtä kuin rakentava kritiikki. – Kehumiskulttuuri täytyy kääntää niin, että lähdemme vahvistamaan onnistumisia korjaamisen sijaan.”. Tästä olen täysin samaa mieltä. Vaikka se suomalaiselle välillä hassulta tuntuu, niin kehumisen ja positiivisen palautteen pitäisi olla luonnollinen osa arkipäiväistä työskentelyä. Olen kesän aikana monesti selän takana kehunut eventalaista työkaveriani Jasmiinaa, mutta nyt tuumasta toimeen ja kehutaampas Jasmiinaa ihan näin julkisestikin!

 

Eventa omistaa Tampereen keidasmaisessa Eteläpuistossa sijaitsevan ihanan kesäkahvila TÖNÖn liiketoiminnan ja olen itse tämän projektin projektipäällikkönä. Projektitiimissä kanssani tiiviimmin yhteistyötä tekee kahvilavastaavamme Jasmiina Servo. Jasmiinaa haluan kehua erityisesti hänen nopeasta reagointikyvystään, sydämmellisestä tavasta olla läsnä niin Eventan projektitiimille kuin palkatuille kesätyöntekijöillemme ja hänen kyvystä ottaa pelottomasti vastuulleen isoja kokonaisuuksia ja hoitaa nämä määrätietoisesti maaliin. Jasmiina on tänä kesänä osoittanut äärimmäisen hyvää kykyä toimia esimiehenä kesätyöntekijöillemme kuunnellen projektitiimin ohjeistuksia. Projektitiimissä olemme esimerkiksi pohtineet, kuinka saada kestyötekijöidemme työtunnit mahdollisimman tehokkaiksi hiljaisinakin päivinä ja kertoneet Jasmiinalle erilaisia toimenpiteitä, mitä hän voisi kahvilavastaavana laittaa käytäntöön. Hän on kuunnellut näitä projektitiimin toiveita herkällä korvalla, löytänyt itse näiden pohjalta parhaat tavat lisätä tehokkuutta ja toteuttanut näitä nopeasti ja vieläpä niin, että kesätyöntekijät ovat saaneet työskennellä rivakasti mutta ilolla. Kesätyöntekijämme ovatkin sanoneet, että TÖNÖ on paras kesätyöpaikka ikinä! Tämän kuultuani olin ikionnellinen ja haluankin nyt kehua erityisesti Jasmiinaa tästä saavutuksesta: kiitos, kun olet johtanut TÖNÖmme toimintaa ja työntekijöitä niin timanttisella otteella!

 

Jasmiinaa kehui Evantan Maria Eskola

 

 

Lähteet:

Ura. 8.3.2019. Kehumalla kohti parempaa työelämää. Luettu 5.7.2019.

https://uralehti.fi/ilmiot/kehumalla-kohti-parempaa-tyoelamaa/

Älypuhelin vs. keskittymiskyky: tilanne 1-0

Älypuhelin vs. keskittymiskyky: tilanne 1-0

Joko olet kuullut suositusta ajanhallintatekniikasta pomodorosta? Sen suosio on lähiaikoina kasvanut muoti-ilmiön lailla. Hesari kirjoitti pomodorosta juuri tässä kuussa otsikolla ““En räplää puhelinta vartin välein vaan oikeasti keskityn” – Pomodoro ajanhallintatekniikka on ilmiö, joka mullisti Laura Pullisen tavan työskennellä”. Pomodoron tekniikka on selkeä, tee työtä keskittyneesti 25 minuutin jaksoissa. Jaksot aikataulutetaan munakellolla, ja ennen kellon soimista, ote tehtävästä työstä ei saa herpaantua. Hyvät ohjeet pomodoroon löydät täältä: https://duunitori.fi/tyoelama/pomodoro-tekniikka/. Olen itsekin kokeillut pomodoroa ja todennut tämän toimivaksi tekniikaksi.

Pomodoron hehkutus ja toimivuus saa minut kuitenkin huolestuneesti kysymään: minne katosi keskittymiskyky? Hesarin otsikkokin tuo esiin nykyisen normin, että puhelinta räplätään koko ajan. Onko tosiaan niin, että pystymme keskittymään vain 25 minuuttia kerrallaan? Onko totaalisen vanhanaikaista ja utopistista ajatella, että kännykkää räplätään työpäivän ajan vain kolmesti – aamukahvitauolla, lounastauolla ja iltapäiväkahvitauolla? Tätä kirjoittaessani tuntuu kuin olisin vanha mummo, joka ihmettelee miten hyvin asiat ennen vanhaan toimivat. En kuitenkaan halua vain tuomita ja ihmetellä, vaan saada niin itseni kuin sinutkin pohtimaan keskittymiskykyyn vaikuttavia asioita.

Kuinka nopeasti odotat, että sinun viesteihin tai puheluihin vastataan? Mitä vaadit itseltäsi – kuinka pian sinun itsesi pitää vastata viesteihin ja puheluihin? Miten kiire ja hektisyys vaikuttavat keskittymiskykyyn? Onko viesteihin oikeasti pakko vastata heti? Vai onko tärkeämpää keskittyä meneillään olevaan asiaan ja vastata hieman myöhemmin? Miten ylipäätään keskittymiskykyä voisi parantaa?

Keskittymiskykyä pohti: Maria Eskola

 

Lähteet: Helsingin Sanomat. 2018. “En räplää puhelinta vartin välein vaan oikeasti keskityn” – Pomodoro ajanhallintatekniikka on ilmiö, joka mullisti Laura Pullisen tavan työskennellä. Julkaistu 8.12.2018. Luettu 15.12.2018. https://www.hs.fi/ura/art-2000005925046.html?share=91cf22edfbd8d0ed5d4193a6f89f11ef

Kahden tunnin yöunet

Kahden tunnin yöunet

Kamppailen useasti ajatuksen ”pitäisikö mennä nukkumaan” kanssa. Tämän kaltaiset ajatukset ovat usein seurausta siitä, etten ole kerennyt saada jotakin asiaa valmiiksi suunnittelemaani aikamääreeseen mennessä. Yrittäjän ja yrittäjäopiskelijan arki on usein hyvin työllistävää, aina olisi jotakin, mitä voisi vielä tehdä, jotta edettäisiin asian x kanssa eteenpäin ja välillä miettii, miten voisi sada lisättyä valveillaoloaikaa vuorokauteen. Itseasiassa, olin reilu puolisen vuotta sitten niin kiinnostunut valveillaoloajan lisäämisestä, että päätin kokeilla Timothy Ferriksen, maailmankuulun monitaiturin kirjasta lukemaani kahden tunnin yöunimenetelmää ”Ubermanin unirytmi” lisätäkseni 6 tuntia valveillaoloaikaa vuorokauteen. Palataan omalla kehollani tekemääni tutkimukseen tässä kirjoituksessa vielä myöhemmin, mutta käydään ensin läpi, mitä hyötyä tutkitusti hyvistä yöunista on ja mihin nämä väitteet perustuvat.

Katsoin kunnon yöunenien merkityksestä kertovan TED-Talkin. Siinä kerrottiin, että unen aikana keho tasaa ja säätelee monia elintärkeitä toimintojaan, vaikuttaen hengitykseen, ja säädellen kaikkea verenkierrosta kasvuun ja immuunivasteeseen. Tämän lisäksi uni on tärkeää myös aivoillesi, joihin viidennes kaikesta kiertävästä verestä ohjautuu vaipuessasi uneen. Se mitä tapahtuu aivoissasi nukkuessasi, on hyvin aktiivista uudelleen järjestelyä. Se on erittäin oleellista muistin toiminnalle. 1800-luvun psykologi Herman Ebbinghaus osoitti, että unohdamme keskimäärin 40 % uusista asioista kahdenkymmenen ensimäisen minuutin aikana ilmiö tunnetaan nimellä ’unohtamiskäyrä’ (forgetting curve). Tätä voidaan ehkäistä prosessilla nimeltä ’muistijälkien vakiinnuttaminen’. Siinä tietoa siirretään korkean hävikin lyhytkestoisesta muistista luotettavampaan pitkäkestoiseen muistiin. Tämä vakiinnuttaminen tapahtuu osin aivojen keskeisessä osassa, joka tunnetaan nimellä hippokampus. hippokampuksella on erityinen rooli pitkäkestoisten tarinallisten muistijälkien vakiinnuttamisessa, kuten faktat ja käsitteet, joita sinun tarvitsee muistaa kokeessa. Toisin kuin toiminnallinen muisti, kuten sormien liikesarjat, joita tarvitset pianokappaleen oppimiseen. On olemassa muutamia keinoja vaikuttaa muistijälkien syntymisen voimakkuuteen. Esimerkiksi kokemukset kiihtyneessä, muuten liikuttuneessa tilassa, tai paineen alla painuvat mieleen johtuen hippokampuksen kytkeytymisestä aivojen tunneosiin. Mutta yksi tärkeimmistä tekijöistä muistijälkien muodostumiseen on hyvä yöuni. Unen voidaan sanoa koostuvan neljästä tasosta, joista syvintä kutsutaan hidasaalto uneksi ja vilkeuneksi. nämä unen tasot paljastavat yhteyden aivorungon, hippokampuksen, talamuksen ja aivokuoren välillä. Eri unen tasojen on näytetty osallistuvan erilaisten muistijälkien muodostumiseen. Tutkimusten perusteella nukkumaanmeno kolme tuntia kaavojen ja käsitteiden opiskelun ja tuntia liikesarjan opiskelun jälkeen olisi optimaalisinta. Näin ollen unesta karsiminen ei ole vain haitallista terveydellesi, vaan oikeasti vähentää mahdollisuuksiasi painaa mieleen kaikkea edellisenä iltana oppimaasi. Kaikki tämä oli tiedossani ennen kuin aloitin kahden tunnin yöuni kokeilun. Minua kuitenkin kiehtoi ajatus tiitä, että saisin kuusi tuntia lisää valveillaoloaikaa päivääni, joten halusin haastaa yleisesti tunnettua ja todistetusti järkevää nukkumisrytmiä.

Pystyn samaistumaan Timothy Ferriksen ajatuksiin ja kirjoituksiin, sillä ne ovat hyvin lähellä omiani. Luin Ubermanin unirytmistä ensimmäisen kerran hänen kirjastaan ”4 hour body”, mikä sisälsi mitä oudoimmalta kuulostavia menetelmiä superihmiseksi kehittymisessä. Jos olet joskus lukenut kirjan ”Idiootit ympärilläni” pystyt varmasti ymmärtämään minua hyvin keltaisena ihmisenä, miksi olen lähtenyt kokeilemaan Ubermanin unirytmiä. Kaikessa yksinkertaisuudessa innostuin vain ajatuksesta, että voisin olla pidempään hereillä ja tuntea oloni virkeämmäksi, sillä olen muutenkin huono menemään nukkumaan. Käytännössä menetelmä toimii niin, että joka neljän tunnin välein tulee nukkua kahdenkymmenen minuutin unet. Rutiinista ei saa luistaa ja nukkumaan meno ei saa viivästyä aikataulusta juurikaan. Esimerkiksi töistä tai koulusta johtuvista syystä monelle tämänlainen unirytmi ei ole mahdollista toteuttaa. Näin kuitenkin itse rytmin toteuttamisen mahdollisena, sillä ainut pakollinen yhtäjaksoinen hereillä olo tapahtuisi kaksi kertaa viikossa koululla ja kestoltaan olisi juuri sen neljä tuntia. Tämän unirytmin toimivuus perustuu vilkeunen lisäämiseen vuorokauden kokonaisunen määrässä.

Luin ennen kokeilua, että vaikein vaihe tähän rytmiin pääsemisessä olisi ensimmäinen eli ns. ”zombi vaihe”, joka kestäisi henkilöstä riippuen noin kolme viikkoa. Tämän vaiheen aikana päättyi oma kokeiluni. Olin ajatellut, että voisin sovittaa kouluaikataulut yhteen rytmin kanssa, mutta en pystynyt olemaan tarpeeksi läsnä zombivaiheen aikana ja päiväunien aloittaminen oikeaan aikaan ei aina onnistunut niin kuin olin aikatauluttanut, koska ulkopuolisia velvoitteita oli liiaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että rytmiin on vähintäänkin mahdollista päästä ja että siinä on mahdollista pysyä, mikäli elämäntilanteesi on kuukauden ajan ns. aikatauluvapaa. Tästä syystä aionkin kokeilla Ubermanin unirytmiä joskus tulevaisuudessa. Olihan se siistiä, miten paljon enemmän sai Proakatemialla ja kotona tehtyä asioita, kun vietti siellä muutaman päivän putkeen nukkuen vain lyhyet päiväunet neljän tunnin välein! En ole kiinnostunut elämään Ubermanin unirytmin mukaan pitkällä aikavälillä, vaan haluan todeta sen itselläni joko toimivan tai epäonnistuvan olosuhteista riippumattomasta syystä. Näen kyseisen unirytmin lisäävän valtavasti mahdollisuuksia tuottavuuden saralla. En kuitenkaan edes onnistuessani pitäisi rytmiä kovinkaan kauaa päällä, sillä pitkässä juoksussa pelkään muiden univaiheiden vähentymisen kokonaisunen määrässä aiheuttavan terveysriskejä, joista ei ole tutkimustietoa, sekä onhan se kiva nukkua kunnon yöunet. En suosittele ketään kokeilemaan Ubermanin unirytmiä ilman lääkärinsä kanssa asiasta keskustelua.

 

Lähde:

TED-Talk – Kunnon yöunien merkitys – Shai Marcu

https://www.ted.com/talks/shai_marcu_the_benefits_of_a_good_night_s_sleep?language=fi#t-660

Living on the edge

Living on the edge

I’ve always been interested in climbing. When I was younger, I often went out to look for new places to climb, of course without my mom knowing anything about it, sorry ma. I am grateful that I’m still alive. I watched TED-Talk, where Alex Honnold told about his lifestyle as a climber who often does free soloing, climbing without the rope, all by himself. I was inspired to write for you guys, because I have had the same kind of thoughts that Alex had while he was in trouble at the wall.

I remember when I was young and stupid. I found this bomb shelter that was located in Tampere next to Pyhäjärvi. Above the shelter door rose a wall of rock of about 70 meters height that I thought I could climb, so I went for it. The wall Alex was climbing was quite much taller, but his situation was the same I had when he started panicking at the middle of the wall. I was in serious trouble, because I had already climbed maybe 30 meters and I didn’t know what my next move would be. If I fail my next move, I die. I didn’t have my phone on me and nobody even knew I was there.

I learned a lot about myself that day. I love to live on the edge, that is just who I am. When you don’t have any other option than to just survive, you can and will use your full potential. There is only one thing that you should keep in mind when facing moment like this in your life, keep your focus on what you are doing, nothing else. Don’t let fear take control, don’t think what could happen to you if you fail, don’t think extra. Only when you have a clear mind, can you fully control your body.

If you are doing a public speech, you may have these same kind of feelings. Thoughts may come to your mind “What if I lose my word?”, “For sure, they are going to laugh me out of stage.” or “What if I say something that I shouldn’t?”. People often think that something could go wrong. That is normal, I would say. We call that performance stress. I often have it, too, but I also use the knowledge on how to clear your mind, to relieve the stress while performing. It’s not easy at all, but it really helps!

I am very lucky that I didn’t fully lose my nerves when climbing that day, otherwise I wouldn’t be writing this. I will make a new year’s resolution and pick up a habit of meditation starting 2019 to make my mindset even stronger. Why? Because even though I can currently use the right tools to relieve panic and stress, I haven’t mastered them yet, unless my life is in danger. Guys, remember to enjoy your lives but don’t waste them, you are not immortal. Henri Roivas

 

Source:

https://www.ted.com/talks/alex_honnold_how_i_climbed_a_3_000_foot_vertical_cliff_without_ropes#t-131888

Suut suppuun ja kirjoittamaan!

Suut suppuun ja kirjoittamaan!

Miettiminen, pohtiminen, suunnittelu. Kaikki edellä mainitut ovat loistavia asioita tehdä, kun niille on varattu aikaa. Tämä ei kuitenkaan toimi, kun ollaan tilanteessa, jossa tulee tehdä ja nopeasti. Viittaan Eventan kirjapisteiden karttumiseen, joiden vauhdilla valmistumisen voi lykätä 2080-luvulle. On saatava pyörä pyörimään ja hommat hoitumaan. Nyt ei ole suunnittelulle aikaa, vaan tulee kuroa umpeen menetetty edistys.

Kesti kauan itsellekin myöntää, että tässähän sitä vain lykkää sitä tekemistä ainaisella suunnittelulla. Suunnittelen seuraavalle kuulle ajat jolloin luen ja kirjoitan. Todellisuudessa käytän näille varatut ajan lisäsuunnittelulle. Mietin miten voisin muotoilla esseiden kirjoittamisen prosessiksi. Uskottelen itselleni etten halua kirjoittaa ennen kuin täydellinen malli esseiden kirjoittamista varten on valmis. Lopputuloksena turhaudun saamiini tuloksiin ja tunnen pahaa oloa siitä, etten pystynyt noudattamaan suunnitelmaani. Kirjoitusteni laatu on parhaimmillaan tyydyttävää. Mitä muutakaan voi odottaa tekstiltä, joka on painettu kasaan viimeisenä päivänä, puolessatoista tunnissa.

Tilanne on taas ajautunut tähän: suunnittelua ja pohtimista on tehty, itse lukemistakin. Kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt taka-alalle. Nyt on aika kirjoittaa.

Tällä hetkellä aikaa on kymmenen päivää yhden sijaan. Puristan seuraavina kuutena päivänä tekstiä ulos kuin vimmattu. En suunnittele, vaan kirjoitan. Mutta sittenhän tekstistä tulee huonoa, kun sitä noin lähtee suunnittelematta kirjoittamaan? Niin tuleekin. Kysyn kuitenkin: onko ongelma nyt siinä saanko aikaan hyvää tekstiä vai saanko aikaan tekstiä ollenkaan? Ei se tekstiä yhtään paranna, että sitä suunnitellaan, suunnitellaan ja suunnitellaan kunnes lopulta se kirjoitetaan hosumalla viimeisenä päivänä. Miten tämä raivolla kirjoittaminen sitten ratkaisee mitään? Se ratkaisee kolme ongelmaa. Ensimmäisenä, saan tekstiä ulos. Toisena, teksti ei tule ulos viimeisenä päivänä, jolloin sitä ei ehdi lukea läpi ja parannella. Kolmantena, saan kirjoitettua kirjapisteet määräajassa.

Jei, saan kirjapisteet kasaan määräajassa. Tätähän voisi juhlistaa! Ei! Minulta puuttuu olennainen palanen tekemisestä, kurinalaisuus ja rutiini. Ilman niitä, olen samassa tilanteessa ensi keväänä. Miten sitten jatkan rutistuksen jälkeen? Kenties puhahdan sanoen: “Huh, nyt tuli tehtyä hommia. Aika palkita itseä ja heivata kirjat niin syvälle esteriin kuin mahdollista.”. Ei! Silloin olen samassa tilanteessa taas ensi keväänä. Rutistuksen jälkeen on aika sille kuuluisalle suunnittelulle. Eikä siinä vielä kaikki. On aika aloittaa tekeminen, kirjoittamisen rutinoiminen.

Mitä! Aloittaa heti uudestaan. Vastahan sitä lopetettiin. Ymmärrän. Nyt kyse ei ole kuitenkaan vimmalla kirjoittamisesta. Mietitään siis hetki. Seuraavan puolen vuoden aikana minun tulee kirjoittaa 20 kirjapistettä. Kuinka paljon se tarkoittaa päivätasolla? Alla on taulukko havainnollistamaan asiaa.

 

Päiviä aikaa Kirjapisteitä Sanaa per kirjapiste Sanaa per päivä
180 20 450 50

 

50 sanaa päivässä ei ole mitään. Tämän blogiesseen n. 450 sanaa, kirjoitin 50 minuutissa. Nopealla matikalla voidaan todeta, että kirjoittaisin 50 sanaa päivässä n, viidessä ja puolessa minuutissa. Voiko olla niin, etten löydä joka päivä viittä ja puolta minuuttia kirjoittamiselle, tai noin neljääkymmentä minuuttia viikkoon. Ainoa, mitä se vaatii on rutiinin, kirjoittamista joka kuukausi, joka viikko ja joka päivä.

Nyt siis suut suppuun ja kirjoittamaan!