Living on the edge

I’ve always been interested in climbing. When I was younger, I often went out to look for new places to climb, of course without my mom knowing anything about it, sorry ma. I am grateful that I’m still alive. I watched TED-Talk, where Alex Honnold told about his lifestyle as a climber who often does free soloing, climbing without the rope, all by himself. I was inspired to write for you guys, because I have had the same kind of thoughts that Alex had while he was in trouble at the wall.

I remember when I was young and stupid. I found this bomb shelter that was located in Tampere next to Pyhäjärvi. Above the shelter door rose a wall of rock of about 70 meters height that I thought I could climb, so I went for it. The wall Alex was climbing was quite much taller, but his situation was the same I had when he started panicking at the middle of the wall. I was in serious trouble, because I had already climbed maybe 30 meters and I didn’t know what my next move would be. If I fail my next move, I die. I didn’t have my phone on me and nobody even knew I was there.

I learned a lot about myself that day. I love to live on the edge, that is just who I am. When you don’t have any other option than to just survive, you can and will use your full potential. There is only one thing that you should keep in mind when facing moment like this in your life, keep your focus on what you are doing, nothing else. Don’t let fear take control, don’t think what could happen to you if you fail, don’t think extra. Only when you have a clear mind, can you fully control your body.

If you are doing a public speech, you may have these same kind of feelings. Thoughts may come to your mind “What if I lose my word?”, “For sure, they are going to laugh me out of stage.” or “What if I say something that I shouldn’t?”. People often think that something could go wrong. That is normal, I would say. We call that performance stress. I often have it, too, but I also use the knowledge on how to clear your mind, to relieve the stress while performing. It’s not easy at all, but it really helps!

I am very lucky that I didn’t fully lose my nerves when climbing that day, otherwise I wouldn’t be writing this. I will make a new year’s resolution and pick up a habit of meditation starting 2019 to make my mindset even stronger. Why? Because even though I can currently use the right tools to relieve panic and stress, I haven’t mastered them yet, unless my life is in danger. Guys, remember to enjoy your lives but don’t waste them, you are not immortal. Henri Roivas

 

Source:

https://www.ted.com/talks/alex_honnold_how_i_climbed_a_3_000_foot_vertical_cliff_without_ropes#t-131888

Suut suppuun ja kirjoittamaan!

Miettiminen, pohtiminen, suunnittelu. Kaikki edellä mainitut ovat loistavia asioita tehdä, kun niille on varattu aikaa. Tämä ei kuitenkaan toimi, kun ollaan tilanteessa, jossa tulee tehdä ja nopeasti. Viittaan Eventan kirjapisteiden karttumiseen, joiden vauhdilla valmistumisen voi lykätä 2080-luvulle. On saatava pyörä pyörimään ja hommat hoitumaan. Nyt ei ole suunnittelulle aikaa, vaan tulee kuroa umpeen menetetty edistys.

 

Kesti kauan itsellekin myöntää, että tässähän sitä vain lykkää sitä tekemistä ainaisella suunnittelulla. Suunnittelen seuraavalle kuulle ajat jolloin luen ja kirjoitan. Todellisuudessa käytän näille varatut ajan lisäsuunnittelulle. Mietin miten voisin muotoilla esseiden kirjoittamisen prosessiksi. Uskottelen itselleni etten halua kirjoittaa ennen kuin täydellinen malli esseiden kirjoittamista varten on valmis. Lopputuloksena turhaudun saamiini tuloksiin ja tunnen pahaa oloa siitä, etten pystynyt noudattamaan suunnitelmaani. Kirjoitusteni laatu on parhaimmillaan tyydyttävää. Mitä muutakaan voi odottaa tekstiltä, joka on painettu kasaan viimeisenä päivänä, puolessatoista tunnissa.

 

Tilanne on taas ajautunut tähän: suunnittelua ja pohtimista on tehty, itse lukemistakin. Kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt taka-alalle. Nyt on aika kirjoittaa.

 

Tällä hetkellä aikaa on kymmenen päivää yhden sijaan. Puristan seuraavina kuutena päivänä tekstiä ulos kuin vimmattu. En suunnittele, vaan kirjoitan. Mutta sittenhän tekstistä tulee huonoa, kun sitä noin lähtee suunnittelematta kirjoittamaan? Niin tuleekin. Kysyn kuitenkin: onko ongelma nyt siinä saanko aikaan hyvää tekstiä vai saanko aikaan tekstiä ollenkaan? Ei se tekstiä yhtään paranna, että sitä suunnitellaan, suunnitellaan ja suunnitellaan kunnes lopulta se kirjoitetaan hosumalla viimeisenä päivänä. Miten tämä raivolla kirjoittaminen sitten ratkaisee mitään? Se ratkaisee kolme ongelmaa. Ensimmäisenä, saan tekstiä ulos. Toisena, teksti ei tule ulos viimeisenä päivänä, jolloin sitä ei ehdi lukea läpi ja parannella. Kolmantena, saan kirjoitettua kirjapisteet määräajassa.

 

Jei, saan kirjapisteet kasaan määräajassa. Tätähän voisi juhlistaa! Ei! Minulta puuttuu olennainen palanen tekemisestä, kurinalaisuus ja rutiini. Ilman niitä, olen samassa tilanteessa ensi keväänä. Miten sitten jatkan rutistuksen jälkeen? Kenties puhahdan sanoen: “Huh, nyt tuli tehtyä hommia. Aika palkita itseä ja heivata kirjat niin syvälle esteriin kuin mahdollista.”. Ei! Silloin olen samassa tilanteessa taas ensi keväänä. Rutistuksen jälkeen on aika sille kuuluisalle suunnittelulle. Eikä siinä vielä kaikki. On aika aloittaa tekeminen, kirjoittamisen rutinoiminen.

 

Mitä! Aloittaa heti uudestaan. Vastahan sitä lopetettiin. Ymmärrän. Nyt kyse ei ole kuitenkaan vimmalla kirjoittamisesta. Mietitään siis hetki. Seuraavan puolen vuoden aikana minun tulee kirjoittaa 20 kirjapistettä. Kuinka paljon se tarkoittaa päivätasolla? Alla on taulukko havainnollistamaan asiaa.

 

Päiviä aikaa Kirjapisteitä Sanaa per kirjapiste Sanaa per päivä
180 20 450 50

 

50 sanaa päivässä ei ole mitään. Tämän blogiesseen n. 450 sanaa, kirjoitin 50 minuutissa. Nopealla matikalla voidaan todeta, että kirjoittaisin 50 sanaa päivässä n, viidessä ja puolessa minuutissa. Voiko olla niin, etten löydä joka päivä viittä ja puolta minuuttia kirjoittamiselle, tai noin neljääkymmentä minuuttia viikkoon. Ainoa, mitä se vaatii on rutiinin, kirjoittamista joka kuukausi, joka viikko ja joka päivä.

 

Nyt siis suut suppuun ja kirjoittamaan!