Kuulumisia

TTO Business Seminar 25.10.2016

Tampereen tradenomiopiskelijat –ainejärjestö järjesti tänä vuonna uudestaan TTO Business seminaarin. Tällä kertaa seminaari järjestettiin Proakatemian tiloissa Finlaysonilla ja puhujina olivat Tommi Huovinen, Mikael Juntunen sekä Madventuresin Tuomas Milonoff ja Riku Rantala. Itsensä kehittäminen maailman muuttumisen tahdissa oli yksi keskeisistä teemoista illan aikana. Puheenvuorot herättivät varmasti muissakin kuuntelijoissa mielenkiintoisia ajatuksia ja pohtimista siitä, miten voisi itse kehittää itseään oman elämänsä saralla.

Lue lisää

Innovate or die Barcelonan auringon alla

Suoritan parhaillaan vaihtoani Espanjassa, Barcelonassa normaalissa yliopistossa kauppatieteitä opiskellen ja pakko myöntää, että ikävä akatemiahommiin on ollut kova. Kurssit ovat mielenkiintoisia, mutta akatemian fiilistä ja tekemisen meininkiä kaipaan. Olinkin todella innoissani, kun akatemian Facebook-sivuille ilmestyi viesti, jossa Barcelonan paikallinen tiimiakatemia Team Lab etsi Innovate or die -tapahtumaan suomalaisia fasilitaattoreita. Sain houkuteltua mukaan tiimimme Budapestissä vaihtoaan suorittavan Jonnan, joten pääsimme yhdessä tutustumaan espanjalaisten järjestämään tapahtumaan.

Lue lisää

こんにちは ja terveiset Japanista!

Nyt kun viimeinenkin tentti on tentitty paikallisessa yliopistossa, voin kiitollisena katsoa taaksepäin menneitä kuukausia ja todeta, että olen taas yhtä värikästä kokemusta rikkaampi. Ennen lähtöä en osannut ajatella, kuinka haastavaa vieraalla kielellä opiskelu ja täysin uudessa kulttuurissa asuminen voi olla huolimatta siitä, että kokemus asumisesta ulkomailla ei ole ensimmäinen.

Lue lisää

Bristol TE Summer Camp esipinkun silmin

Hei vaan kaikille! Ennen kuin aloitan kertomaan meidän viimeviikkoisesta seikkailustamme Bristolissa, tahdon kertoa kuka minä olen. Olen Kallion Hanna, Eventan tuleva jäsen – esipinkku. Meille esipinkuille tarjoutui tänä vuonna uskomaton mahdollisuus lähteä osalliseksi Summer Camppia, joka järjestettiin tällä kertaa Englannin Bristolissa. Saatuani kutsun, rohkaistuin lähtemään heti mukaan, vaikka aluksi en tuntenutkaan ketään ja olin myös ainut esipinkku.

Lue lisää

Kansainvälisiä kokemuksia Portugalista

Huhtikuussa Pepe, Sami ja Vilma osallistuivat Portugalin Leiriassa järjestetylle kestävän kehityksen kurssille. Kurssin ajatuksena oli, että 4 eri maan opiskelijat valitsivat kukin tietyltä toimialalta yrityksen ja tekivät yrityksestä kestävän kehityksen raportin. Raportteja oli tarkoitus verrata Portugalissa, jotta näkisimme maakohtaisia eroja siinä miten yritykset raportoivat ja toimivat kestävällä tavalla. Kurssille osallistui opiskelijoita Hollannista, Suomesta, Portugalista sekä Belgiasta. Kolmepäiväisen kurssin jälkeen kolmikko jatkoi Portugaliin tutustumista vielä muutaman päivän ajan.

Lue lisää

ITÄVALLAN IHMEMAASSA JA VÄLILLÄ MUUALLA: Kauniita kumpuja Euroopan-Keskellä!

Valloittavan kaunis Itävalta hurmasi minut jo yli 11 vuotta sitten, kun 16-vuotias nuorimies Nokialta otti ensiaskelia kansainvälistymisen saralla. Viikon mittainen nuorisoleiri Itävallan Salzburgissa jätti unohtumattomat muistot syvälle mieleeni. Yksi syy miksi vaihtokohteeksi osui Itävalta oli herännyt ajatus siitä, mikä 11 vuotta sitten todella sai nuoren miehen pauloihin. Muistikuvat fantastisesta luonnosta ja valloittavista vuorista saivat vaihdon aikana täydellisen vahvistuksen.

Lue lisää

Irtiotto Suomesta

Kevätlukukausi on puolessa välissä, mikä tarkoittaa samaa myös vaihto-opiskelujen osalta. Mieletön fiilis kun ymmärtää jälleen matkustamisen monet hyvät puolet! Maailmankatsomus on jälleen avartunut edellisestä vaihto-oppilas kokemuksesta. Vietin vuoden 2008- 2009 Portlandissa Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloista. Nuorelle 16 vuotiaalle teinille tuolta reissulta kertyi englannin kielitaidon ja itsenäistymisen lisäksi reppu kaupalla uusia kokemuksia. Molemmilla vaihto-oppilas kerroilla olen erityisen kiitollinen siitä, että pienten alkuvaikeuksien jälkeen tunnen eläväni elämäni parasta aikaa!

Lue lisää
Page 1 of 41234