Eilen, 19.12.2019 oli maaginen hetki, nelosten valmistumisen aika. Viisi heistä sai eilen todistukset ja ruusut käteensä. Kaksi heistä tekee saman vielä hieman myöhemmin. Olen heistä kaikista niin verrattoman ylpeä ja kiitollinen. Tie kohti yhteistä tiimiämme ei ole ollut aina ruusuinen ja matkalle on mahtunut monenlaista vaiheita.

Tieltä on löytynyt onnistunut Final Camp Kiinaan, nelosten timanttinen 24H -loppunäyttö, lukuisia pajoja, projekteja ja palavereita, mursuja, sairaslomia, yhteen törmäyksiä, myrskyjä ja niistä selviämisiä. Saimme yhdessä niitä huipputiimikokemuksia, mitä olimme tiellemme toivoneetkin.

Maria on opettanut omien rajojen pitämisestä lempeästi ja läsnäolosta, Henri kaverijohtamiseen liittyvästä luottamuksesta ja going with the flow -asenteesta, Konsta syvällisestä pohdiskelusta ja brändäyksestä, Aliisa tiimioppimisesta ja kahvilatoiminnasta, Katja rohkeudesta, saman aikaisesta herkkyydestä sekä vahvuudesta ja ammattitaidosta, Samuel palautteen antamisesta ja positiivisesta kirittämisestä sekä Tuomas tuntihinnan kasvattamisesta ja monipuolisesta ammattiosaamisestaan.

Yksi isoimmista asioista on ehdottomasti teiltä saatu ilo. Ilo toisistamme, projekteista ja onnistumisistamme. Iso asia minulle on se, että aina ei tarvinnut onnistua vaan sain kokea olevani kanssanne arvokas epäonnistuneenakin. Matkastamme yhdessä jää monenlaisia ihania, hauskoja, kauniita ja kasvukipuisia muistoja. Haikein mielin päästän teidät maailmalle. Te neloset olette saatelleet meidät vitoset kohti meidän matkaamme kohti kasvua kuuden hengen tiimiksi. Toivon teidän tuleville matkoillenne kaikkea hyvää ja arvokasta – sen teistä jokainen ansaitsee.

”Iloa ei voi suorittaa, vaan elää yhdessä tuntien. Iloisina kasvoina tulojen ja lähtöjen hetkillä, hellinä hymyinä toisen hölmöillessä, lämpimänä nauruna yhdessä oivalletussa huumorissa. Aito ilo on vangitsevaa katseltavaa, jota ei voi pakottaa tai teettämällä teettää. On äärimmäisen lohdullista saada kokea olevansa toisen ilon lähde. Silloinkin, kun ei suoriudu mistään erityisesti, eikä saavuta mitään upeasti. Olemalla vain olemassa. Tuikkeena toisen silmissä.” (Kallio, 2019.)

 

Kaikkien vitosten puolesta onnea toivottaa Jasmiina

 

Lähteet

Kallio, M. 2019. Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä. Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa. Julkaistu 4.12.2019. Päivitetty 4.12. Luettu 20.12.2019. https://ww.hs.fi/blogi/lujastilempea/art-2000006330108.html