Miettiminen, pohtiminen, suunnittelu. Kaikki edellä mainitut ovat loistavia asioita tehdä, kun niille on varattu aikaa. Tämä ei kuitenkaan toimi, kun ollaan tilanteessa, jossa tulee tehdä ja nopeasti. Viittaan Eventan kirjapisteiden karttumiseen, joiden vauhdilla valmistumisen voi lykätä 2080-luvulle. On saatava pyörä pyörimään ja hommat hoitumaan. Nyt ei ole suunnittelulle aikaa, vaan tulee kuroa umpeen menetetty edistys.

 

Kesti kauan itsellekin myöntää, että tässähän sitä vain lykkää sitä tekemistä ainaisella suunnittelulla. Suunnittelen seuraavalle kuulle ajat jolloin luen ja kirjoitan. Todellisuudessa käytän näille varatut ajan lisäsuunnittelulle. Mietin miten voisin muotoilla esseiden kirjoittamisen prosessiksi. Uskottelen itselleni etten halua kirjoittaa ennen kuin täydellinen malli esseiden kirjoittamista varten on valmis. Lopputuloksena turhaudun saamiini tuloksiin ja tunnen pahaa oloa siitä, etten pystynyt noudattamaan suunnitelmaani. Kirjoitusteni laatu on parhaimmillaan tyydyttävää. Mitä muutakaan voi odottaa tekstiltä, joka on painettu kasaan viimeisenä päivänä, puolessatoista tunnissa.

 

Tilanne on taas ajautunut tähän: suunnittelua ja pohtimista on tehty, itse lukemistakin. Kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt taka-alalle. Nyt on aika kirjoittaa.

 

Tällä hetkellä aikaa on kymmenen päivää yhden sijaan. Puristan seuraavina kuutena päivänä tekstiä ulos kuin vimmattu. En suunnittele, vaan kirjoitan. Mutta sittenhän tekstistä tulee huonoa, kun sitä noin lähtee suunnittelematta kirjoittamaan? Niin tuleekin. Kysyn kuitenkin: onko ongelma nyt siinä saanko aikaan hyvää tekstiä vai saanko aikaan tekstiä ollenkaan? Ei se tekstiä yhtään paranna, että sitä suunnitellaan, suunnitellaan ja suunnitellaan kunnes lopulta se kirjoitetaan hosumalla viimeisenä päivänä. Miten tämä raivolla kirjoittaminen sitten ratkaisee mitään? Se ratkaisee kolme ongelmaa. Ensimmäisenä, saan tekstiä ulos. Toisena, teksti ei tule ulos viimeisenä päivänä, jolloin sitä ei ehdi lukea läpi ja parannella. Kolmantena, saan kirjoitettua kirjapisteet määräajassa.

 

Jei, saan kirjapisteet kasaan määräajassa. Tätähän voisi juhlistaa! Ei! Minulta puuttuu olennainen palanen tekemisestä, kurinalaisuus ja rutiini. Ilman niitä, olen samassa tilanteessa ensi keväänä. Miten sitten jatkan rutistuksen jälkeen? Kenties puhahdan sanoen: “Huh, nyt tuli tehtyä hommia. Aika palkita itseä ja heivata kirjat niin syvälle esteriin kuin mahdollista.”. Ei! Silloin olen samassa tilanteessa taas ensi keväänä. Rutistuksen jälkeen on aika sille kuuluisalle suunnittelulle. Eikä siinä vielä kaikki. On aika aloittaa tekeminen, kirjoittamisen rutinoiminen.

 

Mitä! Aloittaa heti uudestaan. Vastahan sitä lopetettiin. Ymmärrän. Nyt kyse ei ole kuitenkaan vimmalla kirjoittamisesta. Mietitään siis hetki. Seuraavan puolen vuoden aikana minun tulee kirjoittaa 20 kirjapistettä. Kuinka paljon se tarkoittaa päivätasolla? Alla on taulukko havainnollistamaan asiaa.

 

Päiviä aikaa Kirjapisteitä Sanaa per kirjapiste Sanaa per päivä
180 20 450 50

 

50 sanaa päivässä ei ole mitään. Tämän blogiesseen n. 450 sanaa, kirjoitin 50 minuutissa. Nopealla matikalla voidaan todeta, että kirjoittaisin 50 sanaa päivässä n, viidessä ja puolessa minuutissa. Voiko olla niin, etten löydä joka päivä viittä ja puolta minuuttia kirjoittamiselle, tai noin neljääkymmentä minuuttia viikkoon. Ainoa, mitä se vaatii on rutiinin, kirjoittamista joka kuukausi, joka viikko ja joka päivä.

 

Nyt siis suut suppuun ja kirjoittamaan!