Eventassa on käsitelty paljon syksyn aikana aihetta fiiliskierros. Fiiliskierros käydään yleensä pajan alussa, jotta saadaan juteltua kuulumiset ja mielen päällä olevat askarruttavat asiat pois ennen yhteistä oppimishetkeä. Tiimistämme löytyy sekä fiiliskierrosta rakastavia että kyseenalaistavia persoonia. Onko fiiliskierros tarpeellinen? Jos on niin miksi? Miten vastaanottaa toisten tunteita? Tarttuvatko tunteet? Mitä tunteelle tai asialle pitäisi tehdä? Vai pitäisikö tehdä mitään?

Törmäsin taannoin Maaret Kallion kolumniin ”Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella” ja se todella sykähdytti. On helppo samaistua ihmiseen, joka purkaa läheiselleen ahdistustaan. Hän odottaa kuulevaa korvaa. Usein hän saa kuitenkin neuvoja ja vähättelyjä tullakseen samalla sivuutetuksi. Samaan aikaan on helppo samaistua toiseen osapuoleen, joka ahdistuu toisen tunteiden intensiteetistä ja alkaa jakelemaan neuvoja. Toinen yrittää ratkaista ongelman, eikä malta kuunnella ja kiinnostua. Tällöin ei tavoita tunnetta ja syntyy uusi ongelma. (Kallio 2018.)

Olemme puhuneet paljon tunteiden tarttumisesta. Miten vaikuttaa muuhun tiimiin, jos yksikin ihminen on fiiliskierroksella pahalla tuulella. Kokemukseen liittyy näkemyseroja. Osan mielestä fiiliskierros tulisi jättää pois, niin tunteissa vellominen ei jatkuisi. Toiset – kuten esimerkiksi minä  – ajattelen fiiliskierroksen olevan mahdollisuus tyhjentää pää muista ajatuksia ja keskittyä sen jälkeen olemaan syvästi dialogissa. Monesti pelkästään ääneen sanominen helpottaa ja dialogista pääsee tulemaan nopeammin syvälle luotaavaa, kun sille annetaan mahdollisuus.

Herkkänä ihmisenä tiedän kyllä, mitä tunteiden tarttuminen on. Lapsena tunnuin lukevani perheenjäsenteni ajatuksia ja aavistin monesti heidän tunteensa ennen kuin he olivat itsekään tietoisia niistä. Tämä on heijastunut myöhemmin ystävä- ja parisuhteisiin. Oman lapsen saamisen myötä omien tunteiden erottaminen muiden tunteista on kehittynyt valtavasti. Vaikka edelleen aavistan herkästi muiden tunteita ja fiiliksiä, en ota niitä omakseni antamasta empatiastani huolimatta. Tämä on harjoittelun tulosta. On helpompaa olla toiselle ihmiselle läsnä. Usein se on kaikki, mitä tarvitaan. Kyse on tunneyhteyden luomisesta (Kallio 2018).

Samaan aikaan arkisten tunteiden ja ajatusten jakaminen tuo meitä lähemmäs toisiamme ja opimme tuntemaan toisemme paremmin. Niin ryhmästä ihmisiä tulee perhe, parista pariskunta ja laumasta tiimi. Kaipaamme inhimillisiä pieniä kohtaamisia toistemme kanssa. Pienistä kohtaamisista ja empatiakyvystä syntyy liima toistemme välille. Vasta sitten olemme valmiita menemään yhdessä kohti suurempaa merkitystä.

Inhimillisesti,

Jasmiina Servo / Eventa 5.0

 

Lähde

Kallio, M. 2018. Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella. Julkaistu 21.11.2018. Päivitetty 21.11.2018. Luettu 13.12.2018. https://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/art-2000005905379.html?fbclid=IwAR20fj1yZ4UKDugSdac92fuNQFY-cVmJ0h3jANjK5nR-PGLhs4cyzQ4QVKg